Hehee!

Siis vaikka mä kaikista maailman asioista jaksan uskoa että ne menee vähintään päin helvettiaa, niin siihen mä oon aina uskonu että Rehis viel joku kaunis päivä on samaa mieltä jostain mun kanssa. Tai sitten tää on menny toisinpäin. No miten tahansa, niin me ollaan tehty meidän oma maailmanennätys ja sitä juhli koirapuistollinen porukkaa. 

Kun jossain kuulumisissa jo kerroin niin täällä on käyty valtataistelua paikoista minun jälkeeni. Eihän niin pitäis mut joskus niin vaan käy. Tähän väliin pitää kehua ja ylistää ihmistä joka ohjais mut viimein lopulliselle viimeiselle polulle koiramaalimaan. Miehen nimi on on muuten Cesar Millan. Ja alle parissa viikossa me on päästy rähinäliisan kanssa koirapuden portin tuntumaan ilman sen suurempia raivokohtauksia tai muutakaan. Lenkit sujuu niinkun lomalla olis ja meillä on niin MUKAVAA. Niin mukavaa että voisin vaikka itkeä! Koirapudesta muuten tulee ihan vanhat ajat kymmenen vuotta sitten mieleen, siellä tavattiin meidän jo nyt vanhat kaverit ekaa kertaa, tapeltiin ekat tappelut ja siirrettiin tileille ekoja korvaksia toisten eläinlääkärikuluista, käytiin ekoja tikkejä ottamassa itelle puremien jälkeen ja kirottiin kaikenmaailman saksanpaimenkoirien omistajat tuomion tulille. Se oli niitä kallion ja harjun aikoja, kalleimmat muistot on niksun kavereista Vänästä ja Remusta ja niitten mutseista. Onneksi niitä on paljon! (ja Aimosta joka vähingossa kuristi juoppokaverinsa ja joutui vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta..)

Ollaan tänään lähdössä Sveitsiin laskettelemaan ja salaa toivon että toisin sieltä tullessani parin kuukauden loman ja ainakin reiteen asti kipsin jalassa. Ihan vaan siksi että saisi olla koirien kanssa kotona. Töissähän mä viihdyn, ihan totta ;) Eilen pudottelin katolta lumia, eikä se arpa voittanut.

Ja ei toi mieskään tietenkään hullumpaa seuraa ole. Kylä edelleen ihan talviunilla, tylsäksi käy.