Jottei aivan väärinkäsitettäis, täytyy kertoa tuosta mun kumppanista pari juttua. Ulkoisten seikkojen lisäksi, joita sillä on, iän tuomaa viisautta sillä ei ole. No jos olis, olisi varmaan jo keränny kamansa aikoja sitten, todeten tehtävän mahdottomaksi. Mutta näiden lisäksi, sillä on suuri ja puhdas sydän, vilpiton usko parempaan ja halu tehdä toinen onnelliseksi riskeeraten oma onnensa.

Mä olen aina rakastanu koirissa sitä piirrettä, mitä ihmisissä ei ole, että vaikka niitä ei aina tunne rakastavansa, niin se on niille se hetki, eikä sitä jäädä miettimään, eikä katkeroiduta menneistä. Kun on vaan se meneillään oleva hetki millä on väliä. Mun miehellä on melkein sama ominaisuus. Ja yrittäähän se, vaikka muistuttaa aina saa. Että kyllä saan olla ihan onnellinen että juuri näin on asiat menny. 

Naiset vaan elää hormonimyrskyjen välillä ja kuvitelkaas miten vaikeeta sitä on järjellä ajatella...Miesten järjellä (ja ne ei ajattele vasta kun on kaulin tulossa kohti ohimoa). Ja varsinki mun tapauksessa. Ja varsinkin kun ne karkit on syöty :)

Ei ole kylillä tapahtunu nyt mitään, auramiehen kiukkupurkausten lisäksi. Sähkötkin on vielä, jos ne katkeis niin saattais joutua talonlämmityslomalle. Ja vedehakulomalle, tosin onhan tossa tota lunta mitä sulatella.  Niksku ja Muhis sekä perkele voivat vallan mainiosti, perskeles jopa vähän liiankin mainiosti. Sitten steriloinnin jälkeen on likka saanut vähän itäistä pituutta ja pohjoista leveyttä. Että laihiksella on myös kissa. Mutta kostopissat ja muut on loppu. Tuolle ukolle se jaksaa sähistellä ja sylkeä, mutta eihän me ihmisetkään kaikista tykätä....