Heippa, ei sillä että mäenlaskureissu olisi menny huonosti, tai meni se huonosti koska kaikki luut ovat niin ehjiä. Tuli vaan tässä ruokapöytäpuhe mieleen, että onko se nyt niin ihanaa kun asiat aina menee hyvin ja on mukavaa? Musta ei, ihan siksi, että eihän sitä jaksais kuunnella kun kaverit kertois miten hyvin niillä on kaikki. Ja mikään ei sitäpaitsi ilahduta enempää kun se, että sun hellästi vaalimat, aina vaan sitkeästi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan laittamat ja istuttamaat viherkasvit, muratit ja anopinkielet ja muut nahistuu ja kuolee, vaikka seisoisit käsilläs ja soittaisit huuliharppua niille, ja kun käyt ystävän luona kylässä, huomaat missä kunnossa siellä kukkaset on. Tai autosta näet (mikä parempaa jos ulkona, sen yhden kerran kun oma koira käyttäytyy) kuinka jonkun ihmisraunion ainut todellinen ystävä riuhtoo ja ulvoo ja rimpuilee remmissä kun telotuspölkylle olis vietävänä, eikä ihmisparka voi kun kaali punaisena yrittää jollaintapaa säilyttää viimeiset itsekunnioituksen rippeet ottamalla ilme, ettei muka tunne yhtään hihnan toisessa päässä riehuvaa huonotapaista huonosti opetettua eläintä. Ja kuinka tämäkin tuntee ohikulkijoiden "ei sulla pitäs olla edes kultakalaa" -katseet selässään. (Mikä pahempaa,sinun suloinen koirasi astuu kaikki mitä näkee koirapuistossa, kylässä, mummolassa ja kotona) Tai siellä kauppahyllyjen välissä, juuri kun se sun pikku kullannuppu on ilmoittanut, että "äiti,kohta tulee kakka", ja tiedät aikaa olevan noin 3,5 sekuntia saada se pentu pöntölle, kun jo tunnet seuraavassa hetkessä hienoisen tuotoksen hajun nenässäsi, etkä ole edes ehtinyt laittaa ketsuppia takaisin hyllyyn. Tunnet kuinka suklaapatukka sulaa vihaiseen käteesi ja kuinka sekä pas#/n hajusta, että silkasta häpeästä kirkas puna nousee reipasta, mutta niin peruuttamatonta vauhtia kasvoillesi.

Ihan lämmin tulvahdus joskus käy sisällä, kun huomaa, että muillakin on sama lehmä samassa ojassa, eikä siihen kuole. Ei edes meinaa kuolla. Ja mikä makeampaa, kuin se hetki kun joskus sitten onnistuu!