Näin reippaasti Liperissä ilmoitettin kassaneidille että pullokone on rikki. Täällä etelässä sais varmaan vartijan kimppuunsa ja ennekun kerkeis edes vetää henkeä pyytääkseen anteeksi. Huomais olevansa käsiraudoissa ja 120 kilosen vartijan alla pallea murskana. No äsköseen kassaneiti, jonka kaikki varmaan tuntee sillä kylällä nimeltä, kun puolet asiakkaista on sen vanhoja koulukavereita, tai niiden vanhempia, tai lapsia, vastasi että mee sie oottammaan sinne, kyllä sinne kohta joku tulloo. Tähän täällä olisi vastattu kääntymällä kantapäillään kohti ulko-ovea ja seuraavaa kauppaa, jossa juoruta miten huono palvelu on S-marketissa kun kone on rikki. No Liperissä mennään pullokoneen viereen ja odotellaan. Ka mikäpä siinä uotellessa. Ja jos kettään ei näy, tullaan seuraavana päiväna uuemman kerran.

Joskus toivoisin etelän asukeilta hiukan samanlaista otetta elämään. (ja itseltäni) Mutta ei se kuulkaa aina vetele. Tää mun mieshän on sieltä NIIN kotosin. Ja joskus se on ihan kiva, että käy vähän hitaammalla, mutta joskus se on niin helevetin raivostuttavaa. Katokkaas kun mikään ei tapahdu heti, ja toinen asia on tää maalaisten juttu kun joku on näin, niin se näin vaikka paloiksi laittais ja pakkaseen. Mä ymmärrän miksi tuolla itärajalla vältellään muuttuvia nopeusrajotuksia. Koska ihmiset ei ehdi sopeutua niihin sen kesän tai talven aikana. Meillä niitä ei noudateta koska volvo- ja audikuskit kuvittelee olevansa kuolemattomia(ja dna sisältää pissaa). Vai miksi pitää ajaa toisen puskurissa moottoritiellä 160 lasissa niin että loska lentää lasin läpi?

Vaikka joku väittää, että lihavat on lepposia, en allekirjota. Nyt niitä on KUUS lisää, kohta ei mahdu edes tuulipuku päälle. Ja sitten täytyy peittää peilit ja olla vaan pimeässä. Ja kesäkin on tulossa! Miten tästä nyt selvitään? No jos ei muu auta, niin pannaan ens jouluna emäntä kinkun sijaan uuniin ;)

Kylän väki on herännyt! Alkaa tiellä olla taas liikettä, idiootti noutajanomistajanainen lastensa kanssa on tainnu löytää jonkun toisenkin kävelyreitin kun sitä ei ole näkynyt, mutta muutenhan nuo näyttäis aika voimissaan olevan. Oikeesti en itse kehtais kyylätä toisten pihoihin ja ikkunoista sisään niin että ihan pitää päätä kääntää kävellessä. Toivottavasti nyrjäyttävät niskansa. Ja pikkupojat! Ai että kun mun sisuksissa kiehuu kun mä nään ne, nyt niilla on oma koirakin, jota ne ahkerasti ulkoiluttaa tossa meidän portilla. Yhden uudenvuodenlupauksen olen pitänyt: en ole huutanu kellekkään!