No niin, tästä voi tulla vähän hankalampaa, mutta kaiketi kannattaa yrittää. Lähtökohta on siis se, että alottasinko siitä mitä haluan, vai en halua, vai mitä on tarjota miehelle. Joku jeesusteli tuolla erään treffisivuston omassa profiilissaan, että minusta itsestä viis, kunhan toinen saa mitä haluaa. Eli kaikki pitäis ympätä yhteen pakettiin, ja toivoa aivan helvetisti, että virheiden mahdollisuus jää mahdollisimman pieneksi. Tää kaatuu jo omaan mahdottomuuteensa siinä kohtaa, että juuri olen itse todistanu, ettei ketään voi tuntea, eikä tekojen puolesta taata. Ei aina edes itseään.

Hyvä esimerkki oli tänään mitä en halua. Ajelin Riihimäeltä kotia kohti ja takapuskurin jatkona oli ooppelikuski, auto täynnä porukkaa. No tää maantien mulkku, ymmärsi mennä ohi, ja jäi edellä ajavan perään. Ja kuinka ollakkaan käänty tänne kylälle, ajo heti risteyksen jälkeen tienpenkalle ja kun mä oli menossa ohi, niin ilman mitään vilkkuja sieltä tuuppas melkein kylkeen. Ja sen sijaan, että olis tajunnu itse olleensa kusipää, niin jäi noin puolenmetrin päähän puskurista soittamaan tauotta tööttiä ja kävi siinä rinnallakin ajelemassa välillä. Keskisormet siellä viuhu. Tää "mies" ei kelpais edes kengänkiillotajaks. Miettikää nyt, mitähän se tosta sai? 

Moni parisuhteensa kadottanut koiranomistaja kaipaa kumppanissaan niitä piirteitä mitä rakkaasta lemmikistä löytyy ja jotka luonnostaan korostuu. Niinkun esimerkiksi lojaalius, kunnioitus, arkirutiinien noudattaminen ja sisäsiisteys. Ihmisen mielestä ehdoton rakkaus ja tunne, että toinen ei pärjää ilman minua. (Koiran kielellä vain lauman synergiaa) Elin vuosia miehen kanssa, joka seurasi kuin koiranpentu, lähinnä oma-aloitteisuuden puutteesta ja pää kallellaan odotti seuraavaa ohjetta. Eli mulla oli jo tämmönen. No haluaisinko mä nyt miehen joka muistuttaa vielä mun koiraa? Setämiehen munia saa putsata päivittäin ja teippiepisodi osoitti, vain kiintymyksen eläimen hyvinvointiin. Tällähetkellä setämies makaa mun jalkojen juurella, mun noin 60 cm lyhennetyt sukkahousut jaloissa, ettei nuoleskelis haaroväliään. Sukkahousut siksi, ettei ymmärrä omaa parastaan. En taida haluta. Jos totta puhutaan, en tule koskaan sitoutumaan mieheen tai suhteeseen samanlailla kuin koiriini. Ne menevät tarpeineen ja niihin kulutettavan ajan, rahan ja vaivan puitteissa miehen edelle heittämällä, eikä kukaan koskaan pääse sille arvostuksen tasolle. Sori. 

Näin pelkästään siksi, että ihan vaan esimerkiksi, setämies tullessaan puoltoista vuotta sitten kävi todella aggressiivisesti purren, jos sillä oli mitään syötävää. Alkuun siis väliin piti mennä esimerkiksi kenkä kädessä...todella monesti sain pahoja puremia. Eilen tapahtui läpimurto, otin ruokakupin pois kesken ruokailun, ilman mitään suojavarusteita. Ja tänään myös. Ja huomenna myös. Ei murinoita, ei pärinöitä, ei irvistelyä. Tapahtuuko läpimurtoja suhteessa? Onnistumisen tunnetta? Hyväksyntää, joka on rehellistä, eikä perustu omanedun tavoitteluun?

Eli pitäis ehkä hankkia mies lemmikiksi? Tosiasiassa varmaan olisi viisain ratkaisu, koska kyllä mun tavote on pelastaa maailma koira kerrallaan, tai pari. Jatkaa työtä, omistautumista ja sitoutumista sellaseen elämäntapaan joka mut palkitsee.  Niksua muistaen.