torstai, 17. elokuu 2017

Jäähyväiset

PaperArtist_2016-04-23_16-14-18.jpg

Laiskoin luomin ja raskain raajoin

raahauduin ruohikon läpi rakkaaseen laiskotteluläikkääni

patalaiskan paratiisin, vanhan puuni varjoon.

Siinä koko koiran ruumiilleni unta tarjoan ja se kiittää ja lahjan 

vastaanottaa.

Silmät suljen, haukottaa ja unta nään, kun kallistan pään.

 

Nellu-mummu nukkui syliini ikiuneen. Hyvää matkaa, olit parempi kuin mitä ansaitsinkaan.

 

 

keskiviikko, 7. joulukuu 2016

Syksyn saldo

DSC_4324.jpg

Onpas  ollut hauska syksy. Sanosinko, että ratkiriemukas. Tänään oli tämän syksyn grande finale, en ees viitti toivoa nyt mitään, jos olisi vaan tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin ja pitäis suunsa tukossa toiveitten ja haaveitten suhteen. 

Lyhyesti: pari kuukautta ollut mahassa ongelmaa, monenlaista, mutta pääsääntöisesti toiminut aivan liian reippaasti, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ruoka tullut pihalle sellaisena kun se on yläpäästä sissän laitettu. 

Monenlaista on tutkittu ja tänään olin tähystyksessä. Eilinen itsenäisyyspäivän vastaanotto oli sattuneista syistä meillä saniteettitiloissa. Tähystystä varten piti toimittaa tyhjennys luonnollisestikin. No, aamulla heräilin jo ennen kuutta ja sama meno jatkui, ihan ohjeiden mukaan. "Pussillinen ulostuslääkettä vesilasiin sekotettuna, niin vatsa tyhjenee juuri  sopivasti ennen  toimenpidettä."  Plus tähän puolen vuorokauden aikana nautitut likipitäen seitsämän litraa nesteitä. Ja ajomatkaa 70 km. Ihan tosi kiva. Olen haaveillut, että lähden ylittämään saharaa, mutta kyllä tämän aamunen oli helvetisti jännempää ja rankempaa. Jäisellä moottoritiellä ilman mahdollisuutta pysähtyä ja hirveä ripuli. 

Pääsin perille ehjin nahoin, tärisevänä, nälkäsenä, kylmissään ravinnon puutteesta ja viulunkieleksi jännittyneenä. Räjähdysherkkä yhdistelmä, sanoisinko. Valvonnassa olin hyvissä ajoin ja siellä heti jo kummasteltiin, kun kieltäydyin esilääkkeestä ja kipulääkkeestä. Jopa hoitaja vähän rupesi kinaamaan ja painostamaan, kun se toimenpide on niin.....viereiselle petille tuli potilas, joka oli saanut esilääkkeet, koska edellinen tähystys oli NIIN kauhea, ja mä aattelin jo, että olenkohan mä nyt ihan varma tästä päätöksestäni kumminkaan. Pidin kuitenkin linjani olla selvistä päin, koska autokin oli ja kaikki. Sain jotenkin vähän tylyä kohtelua päätökseni takia. Mut ohjattiin toimenpidehuoneiden eteen ja siinä mä sit olin ja ootin, ja ootin, ja ootin ja aikakin meni, ja oottelin ja kävin neljästi varuiksi vessassa. Vihdoin reilun tunnin odottelun jälkeen pääsin sisälle. Ja mua kyllä jännitti ihan tosi paljon. Mutta eihän se ollutkaan kamalaa, vaikka tähystin jäikin pari-kolme kertaa johkin suolenmutkaan ja mun sisukset päätti olla kippurassa, niin silti. Varsin siedettävä toimenpide ja mikä mahtavinta, aivan mielettömät hoitajat ja lääkäri. Super iso kiitos ja hatunnosto! Tekivät toimenpiteestä vallan ratkiriemukkaan. Lääkäri totesi jossain vaiheessa, kun oli ongelmaa edetä, että älkää naurattako potilasta, kun pöydällä hytkyminen vaikeuttaa hänen töitä, ja heti perään heitti jonkun älyttömän letkautuksen. 

Kiitin toki lähtiessäni sydämellisesti. Ja suolikin näytti priimatavaralta. Tulokset tulee sitten myöhemmin. 

Liityn nyt siihen outoon joukkioon, jotka kärsii monenlaisista epämääräsistä toiminnallisista vatsavaivoista. Eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Hyväna aikana kaikki hyvin, huonona toiletti kutsuu. Eikä pelkästään se, vaan vatsa toisinaan turpoaa aivan hillittömästi.

Silloin toukokuussa aloitettu ruokavalio on pitänyt edelleen, ja foodmappi oireyhtymän hallitsemiseksi on aika samankaltainen kun mitä jo noudatin. Oikeestaan voi samantien ruveta kokeilemaan uusia ruoka-aineita mitkä sopisi tai ei. Eniten ehkä stressin hoito on se ykkösjuttu kumminkin. 

 

Näin muuten viime viikolla sen paskanheittelijä naisen naapuria. Kysyi, olinko tehnyt jotain, kun tilanne on rauhoittunut heilläpäin. Joo, tuli poliisilta postia, ei ole paskanheittäminen rikos. Ei ainakaan rangaistava rikos, mutta ainakin on jotain tehty. Ei kai sitä mitä vaan voi ihmiset puuhata, vaikka kuinka vituttais. Vai voiko?

tiistai, 23. elokuu 2016

Toisiks viimenen ponnistus

Mä olen tehnyt niin remonttia, että en olisi uskonu itsekkään. Tätä talovanhusta nyt viisi vuotta laiteĺlu, ja matka on ollut enemmän kun kivinen. Sanoisko kuoppanen, liukas, petollinen ja välillä koko tie on hukkunut. 

Oon nähnyt unta, missä olen metsässä. No metsä on mun suosikkipaikka ja aiheuttaa suurta mielihyvää aina, satoi, paistoi tai oli mikä koiranilma hyvänsä. Lapsesta asti mut on viety metsään, isä metsälle, äiti ja mummo sieneen ja marjaan, siis tosi pikkulapsesta. Metsä on mun toinen koti. Tässä unessa mä olen isossa kangasmetsässä, jossa rauhaksiaan kävelen. Aina siihen asti kunnes näen karhun, ja kun vaihdan suuntaan, näen lisää karhuja. Karhuja siis on joka suunnalla ja ne ei huomaa mua, piilottelen puitten takana ja yritän löytää reittiä pois. Välillä koirat ilmestyy uneen tässä kohtaa ja yritän hallita koiria ja hiippailla sammalikossa niin, etten herätä karhujen huomiota. Uni on toistunut viimevuosien aikana useita kertoja ja aina se on yhtä ahdistava, koskaan siinä ei tule the endiä myöskään, vaan se jää ikuiseen ahdistukseen. 

20160820_091807.jpg

Onneksi tosielämässä on nyt ahdistus takanapäin, nimittäin lopputarkastus meni hyväksytysti läpi viime torstaina. 

Saatteeksi pakko kertoa ex rakannusmestarista, eli vastaavasta. Kaikkihan alko ihan hyvin, mutta sitten pikkuhiljaa alkoi tulla äkillisiä muistinmenetyksiä, oli mitat hukkunu, kastunu sateessa, jääny mökille. Sovuista tapaamisista tyyppi oli pari tuntia myöhässä, katselmuksiin hän kieltäytyi tulemasta. Vastaavan mukaan sisäseinät olisi pitäny paneloida, koska ne olis ollu helpompi hänelle piirtää, pääpiirrustuksissä oli virheitä ihan tajuttomasti, alkaen ihan huonekorkeuksista, palotikkaiden paikkaan ja piipunpaikkoihin, kivijalan laadusta seinien väreihin ja mittoihin. No laskuttaa tää heppu kyllä muisti. En aluksi suostunut maksamaan, vedoten siihen, ettei hän ole korjannut virheitä, myöskään matkakuluihin tai käyntikertoihin en saanut selvityksiä. Kävi ilmi, että hän oli tehnyt jo peruutamattomia ratkaisuja, joita en hyväksynyt rakennuksen suhteen ja tilaillut omin luvin tavaraa ja yritti laskuttaa minua. Kun vaadin selvitystä, sain haukkumakirjeen vastineeksi....vein asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi ja kummajuttuihmeellistä, oli vastaava heti myöntymässä vaatimuksiin. Tosin vieläkään ei myöntänyt virheitään, vaan syytti mm. vaimoaan asioista. Vaimo parka, kurjan tien on valinnut, tai no vakka ehkä löytänyt  kantensa. No mä sain pääpiirrustusten verran ja muutaman satasen siihen päälle takasin, sekä tämä ammatillisuuden irvikuva teki rakennekuvat noin "hyväntahdon eleenä". Viivästymistä hän aiheutti yli kaksi vuotta temppuilullaan. Tässä mainitsen vain jäävuoren huipun hänen mokistaan. Ihmettelen kuinka kunta on voinut hyväksyä tälläsen paskaläjän vastaavaksi. Monia muitakin ihmeen aiheita on tullut vastaan, kuten se, että kaikki tarkastusasiakirjat tyyppi oli täyttänyt jälkikäteen ja väitti käynneensä tarkastuksilla, vaikka ei ole käynyt. Ei tee enää töitä tässä kylillä, on kuulemma Mäntsälässä rakennustarkastajana. Onnea Mäntsälä. Olette saaneet kusettajan ja välistävetäjän palvelemaan kuntalaisia. Ikäänkuin nää rakennusprojektit olisi jotenkin niin helppoja juttuja, että niitä voi hyvällä omallatunnolla vesittää tämmösillä joilla ei ole kuin kaksi vasenta kättä ja jalkaa. Ei ollut ainoa, sähkötöiden osalta pöytäkirjaa odottelin myös pari vuotta, piti käydä kysymässä, huutaen kysymässä ja uhkailemalla kysymässä, myös kunnan puolesta kyselivät sitä ja tulihan se vihdoin sekin. Miksi ihmeessä mä kannattaisin paikallisia yrityksiä tai puhuisin niiden puolesta enää? 

20160820_091849.jpg

Kumminkin, yläkerta on nyt virallisesti valmis. Ja keittiö, tein tossa odotellessa keittiöremontin ja sain sen pari tuntia ennen nelikymppisjuhlia ja harjakaisia valmiiksi. Remontin keskellä siis väänsin kakut ja piirakat, olihan se vähän extreemiä. Maalin kuivuessa taikinat valmiiksi ja listoja sahailin kun kakku oli uunissa. Harmi kun ei ole ku kaksi kättä. 

 

Mut olo on erikoinen, se on nyt ohi. Ei enää painetta, ei enää riitelyä. Saa jatkaa elämää.

 

 

lauantai, 9. heinäkuu 2016

semmonen uimareissu jotta....

DSC_3214.jpgOn täällä kylillä näköjään hullumpia kun minä.

Oltiin tänään tuolla joella uimassa koirain kanssa. Siellä on sillan kupeessa sellainen pieni veneenlaskupaikka, jossa on loiva mukava ranta ja siellä ei ruuhkaksi ole väkeä ikinä. Toisekseen ne harvat ketkä siellä on ollu, on aina lähtenyt tai kohteliaasti päästänyt meidät rantaan, koska onhan se niin, ettei koirien kanssa sais missään juur olla, eikä näkyä, eikä kuulua. Tai riippuu koirasta, Noppalaisen kanssa saa ihan eri vapaudet yhteiskunnassa, kun näitten huomattavasti viisaampien ja käytökseltään kohteliaampien isojen koirien kanssa.

Koiralaiset kävi uimassa ja pyörimässä kalanraadossa ja sitten taas uimassa ja taisin itsekkin siellä seisoskella, oli mukavaa. Vanhalle Nellu-muorille parasta liikuntaa. Uintien jälkeen käytiin vähän jalottelemassa siellä sillalla, ja Nellu väänsi tortun sillan kaiteen viereen heinikkoon. Hetki siinä pyörittiin, haukuttiin yks ohikulkeva villakoira ja pari autoa, laitettiin muutama keppi paloiksi. Pakkailin koiria autoon, kun joku naikkonen käveli harava kädessä siihen laskupaikalle ja sinkautti ne Nellun paskapökäleet mun auton tuulilasiin. Melko hämmentävä hetki mun elämässä, laitoin koirat loppuun siinä ja keräsin kakat paperilla ja lähin kattoon mistä se muija siihin tipahti. Joen vieressä on talopahanen, ja sinne se lyllersi. Minä perään kun naton ohjus, ja kun kyselin, että mitähän niinkun vittuu sillä liikkuu päässä, oli tää daami sillä kannalla, että se pusikko sillan vieressä on hänen piha. Tien reunasta noin 20 senttiä. Pihasta juoksi myös kolme koiraa kauheella konsertilla, eivät järin ystävällisiltä näyttänyt, mutta ei kiinnikkään käyneet. Seisoin siis yleisellä tiellä. No joo akan mielestä oli perusteltua heittää paskat lasiin,koska mun koira teki ne yleisellä tiellä, taajaman ulkopuolelella puskaan. Ja koska mulla oli ne samat jätökset edelleen kädessä, niin nakkasin ne takasi siihen tielle. Ja arvatkaa mitä sitten tapahtu? Se ämmä poimi ne pökäleet siitä ja alko heittelee mua niillä! Onneksi mäkin olen vähän toisella jalalla tullut tälle vuosituhannelle ja kuvasin koko episodin. Käyttäydyin itse varsin mallikkaasti, enkä rikkonut tällä kertaa mitään lakiakaan. Hirveen hyvä heittökäsi sillä oli, koska jokainen heitto osui, että jossain muualla noilla heitoilla olisi voinut voittaa jonkun nallen esimerkiksi.

Sit se muija meni pihaansa. Tieltä on pihaan useampi kymmentä metriä, eli sen elämäntehtävä on varmaan kyylätä tietä. Arviolta mua nuorempi "ihminen".

Hyppäsin autoon ja sattumalta sen naapuri tuli siihen, se ties kertoa, että aika tavanomaista käytöstä naiselta. Pitää myös koiriaan vapaana niin, että ne juoksee siellä toisten pihoilla ja pelottelee ihmisiä. Huhu kertoo, että käyneet jonkun päällekkin. Uskon kyllä,koska ne tuli kaikkea muuta kun tervehtimään iloisesti. Voisi sanoa, että jos ei olisi ollut jo kikkareet kädessä, niin ne olisi ollu omissa housuissa. On riidoissa siis aika usean kanssa. Varmaan ihan hyvä elämä.

Asiasta on tehty rikosilmoitus.

 

Mä kerään koirien jätökset aina, jos ne tulee nurtsille, tielle tai sellaiseen paikkaan, että siihen voisi joku astua, tai sitä voisi joku maistaa. En kerää ojista, en puskista, enkä mettästä. Mulla on aina pussit mukana, etenkin taajamassa sattuu usein niin, että tien vieressä on jo jonkun piha-alue ja en mä haluaisi ainakaan, että mun mökin eteen joku jättää läjiä. Näin muutamat koiran omistajat tekee, ja olen mäkin niille käynyt asiasta sanomassa, tarjonnut jopa pussin. Usein asia on ymmärretty ja siitä selvitty ilman, että kenellekään on tullut pahaa mieltä. Toisinaan törmään näihin juntteihin, jotka päästää portille ja postilaatikolle koiransa paskalle ja nostelee jalkaansa. Se on huonoa käytöstä ja tositosi säälittävää toimintaa. Hyvää lauantaita kaikille ja onneksi oli saunapäivä, oli kakkaa hiuksissa.

perjantai, 8. heinäkuu 2016

karisseet kilot, tulleet ilot

Edellisessä taisin mainita, että muutamasta ylimääräsestä läskimakkarasta oisin päässyt eroon ja tosiaan niinhän siinä on käynyt. Viime talvena, kun sai tai joutui, ja koska lenkkeily yksin ilman koiria on tyhmää, ja koska on hankala olla yhden kanssa kotona samaan aikaan ja toisen kanssa lenkillä, ja tosi monta muuta syytä ja pätevää selitystä miksi liikuin liian vähän ja söin liian paljon, ja sen seurauksena en enää mahtunut tuulipukuuni. Olipa pitkä selitys.

Kiloja on toukokuun alusta alkaen lähtenyt seitsämän, jihuu! Ihan mahtava fiilis. Eikä pelkkää kilon tuijotusta, vaan vyötärö kaventunut 10, ja perse 13 senttiä. Ekaksi on aika paljon kevyempi liikkuttaa ruhoaan, askel on kevyt. Toiseksi ei kiristä vaatteet. Olo on parempi, kevyempi, energisempi. Paitsi silloin on kun tapahtuu laskuvirhe ruoissa, eikä tankkaa tarpeeksi.....

Mähän muutin kaiken ruokavaliosta, aivan kaiken. En karppaa, enkä parppaa, enkä ole dietillä, vaan tein elämäntapamuutoksen. Tämä ei ole väliaikaista, vaan pysyvää. Ja nyt mua varmaan vihataan vielä entistä enemmän, mutta se oli helppoa ja painonpudotus on myös helppoa. En kannata ylipainoa, enkä lihavuutta, eikä sille ole kuin yksi selitys. Tunkee kurkusta alas tavaraa enemmän kun kuluttaa sitä. Liikkuu vähemmän kun pitäis. Pelkällä liikunnalla tuskin saa muutosta ja liikuntaa on vaikeaa lisätä normi yksinhuoltajan arkeen niin reilusti, että sillä sais hyviä tuloksia. No liikunnasta sen verran, että juoksua joka toinen päivä ja lihakuntoharkat joka toinen päivä. Alkuun aivan kammottavaa, olinpa kuolla varsinkin lihaskuntoharkkoihin. Ei mun juttu. Nyt kun ne sujuu, niin voi ne tehdä niin ompahan tehty.

Juoksu on vaikeeta, varsinkin kun on juossu aivan liian pienellä tankkauksella ja loppunut siis energiat kesken. Silloin kun se sujuu, niin silloin on mukavaa. (aika yllättävää). Mutta varmaan harjottelu tekee terää, on vaikeinta ollu tankata oikein ja treenata oikein. Välillä on pitänyt vetää lenkki verenmaku suussa, ja ei semmonen ole motivaatiota millään muotoa nostanu. Onneksi mulla on hyvä tsemppari ja maailman mukavin juoksukaveri! Harmi, ettei se anna neuvoja.

Vaikeeta on myös löytää nyt kultainen keskitie ruokavalion ja kulutuksen suhteen. Alkaa tavote, eli kymppi kilot olee lähellä, ja nyt saa vauhti vähän hidastuakkin. Tavotehan on tietysti päästä edes yksiin kisoihin, ja häviämään en ole lähdössä. Kisat ei ole ainoastaan musta kiinni, vaan Ruutipussin korvienvälistä myös, jos se ei kestä, niin sit ei mennä. Miksen mä eläis terveellisemmin, kun se mahdollisuus on?

Ärsyttävää on ollut se, että muutamat kelle olen asiasta kertonut ovat suhtautuneet siihen tyylillä, ethän sä ole lihava. Noh en ole myöskään mikään metriheikki. En myöskään narukäsi. Olen vartalomallilta puikko. Indeksin ylärajalla olin ennen tätä projektia. Ja omasta mielestä: jos omasta mielestä ahdistaa, haluaa voida paremmin, olla terveempi ja tuntea itsensä terveemmäksi, niin mikä kukaan on arvostelemaan? Toisekseen aika harva on iloinen, kun joku saavuttaa tälläistä. Tunnistan tunteen: kateus. Eihän tämä ole ilmainen lahja ollut, vaan mä olen myös tehnyt hommia asian eteen. Ei ole mukavaa juosta kaatosateessa, kun lenkkarit on täynnä vettä ja hiekkaa, ei ole. Eikä ole mukavaa vetää jumppaa kotinurtsilla ja huomata selän alla koiranläjää. Nou. Vedin myös tänään lenkillä oikein kunnon lipat, syystä, että koirien nenän edestä lähti puppepupulainen ja ne läks. Ja mä remmin perässä kun litran mitta heinikkoon, että suhahti vaan. Tai kun juoksuremmi katkesi koiran päästä, eli semmonen kumiremmi joka venyy ja joustaa (koska koira säntää puppe ristihuulen perään) ja voitteko arvata miltä se tuntu kun se kumiremmi pamahti suoraan vatsaan?? No sattuu aivan järjettömän paljon, tuli kunnon mustelma. Ja koska koiska pääsi karkuun, huutelet sä sitä itku kurkussa siellä helvitin mettätiellä maha mustana. Ei ole kivaa.

Pääsin myös vihdoin sokerinnarkkaamisesta. Mun perisynti, suklaa, missätahansa muodossa, miten paljon tahansa, mihin aikaan tahansa. Koukusta päästy, ei tee mieli. Aivan mahtavaa, eikä tilalle ole tullut mitään! En ois uskonut näkeväni näitä päiviä. Omakehu saattaa haista, mutta keski-ikä (ja Kriisi) ja elämäni kunnossa :)