Edellisessä taisin mainita, että muutamasta ylimääräsestä läskimakkarasta oisin päässyt eroon ja tosiaan niinhän siinä on käynyt. Viime talvena, kun sai tai joutui, ja koska lenkkeily yksin ilman koiria on tyhmää, ja koska on hankala olla yhden kanssa kotona samaan aikaan ja toisen kanssa lenkillä, ja tosi monta muuta syytä ja pätevää selitystä miksi liikuin liian vähän ja söin liian paljon, ja sen seurauksena en enää mahtunut tuulipukuuni. Olipa pitkä selitys.

Kiloja on toukokuun alusta alkaen lähtenyt seitsämän, jihuu! Ihan mahtava fiilis. Eikä pelkkää kilon tuijotusta, vaan vyötärö kaventunut 10, ja perse 13 senttiä. Ekaksi on aika paljon kevyempi liikkuttaa ruhoaan, askel on kevyt. Toiseksi ei kiristä vaatteet. Olo on parempi, kevyempi, energisempi. Paitsi silloin on kun tapahtuu laskuvirhe ruoissa, eikä tankkaa tarpeeksi.....

Mähän muutin kaiken ruokavaliosta, aivan kaiken. En karppaa, enkä parppaa, enkä ole dietillä, vaan tein elämäntapamuutoksen. Tämä ei ole väliaikaista, vaan pysyvää. Ja nyt mua varmaan vihataan vielä entistä enemmän, mutta se oli helppoa ja painonpudotus on myös helppoa. En kannata ylipainoa, enkä lihavuutta, eikä sille ole kuin yksi selitys. Tunkee kurkusta alas tavaraa enemmän kun kuluttaa sitä. Liikkuu vähemmän kun pitäis. Pelkällä liikunnalla tuskin saa muutosta ja liikuntaa on vaikeaa lisätä normi yksinhuoltajan arkeen niin reilusti, että sillä sais hyviä tuloksia. No liikunnasta sen verran, että juoksua joka toinen päivä ja lihakuntoharkat joka toinen päivä. Alkuun aivan kammottavaa, olinpa kuolla varsinkin lihaskuntoharkkoihin. Ei mun juttu. Nyt kun ne sujuu, niin voi ne tehdä niin ompahan tehty.

Juoksu on vaikeeta, varsinkin kun on juossu aivan liian pienellä tankkauksella ja loppunut siis energiat kesken. Silloin kun se sujuu, niin silloin on mukavaa. (aika yllättävää). Mutta varmaan harjottelu tekee terää, on vaikeinta ollu tankata oikein ja treenata oikein. Välillä on pitänyt vetää lenkki verenmaku suussa, ja ei semmonen ole motivaatiota millään muotoa nostanu. Onneksi mulla on hyvä tsemppari ja maailman mukavin juoksukaveri! Harmi, ettei se anna neuvoja.

Vaikeeta on myös löytää nyt kultainen keskitie ruokavalion ja kulutuksen suhteen. Alkaa tavote, eli kymppi kilot olee lähellä, ja nyt saa vauhti vähän hidastuakkin. Tavotehan on tietysti päästä edes yksiin kisoihin, ja häviämään en ole lähdössä. Kisat ei ole ainoastaan musta kiinni, vaan Ruutipussin korvienvälistä myös, jos se ei kestä, niin sit ei mennä. Miksen mä eläis terveellisemmin, kun se mahdollisuus on?

Ärsyttävää on ollut se, että muutamat kelle olen asiasta kertonut ovat suhtautuneet siihen tyylillä, ethän sä ole lihava. Noh en ole myöskään mikään metriheikki. En myöskään narukäsi. Olen vartalomallilta puikko. Indeksin ylärajalla olin ennen tätä projektia. Ja omasta mielestä: jos omasta mielestä ahdistaa, haluaa voida paremmin, olla terveempi ja tuntea itsensä terveemmäksi, niin mikä kukaan on arvostelemaan? Toisekseen aika harva on iloinen, kun joku saavuttaa tälläistä. Tunnistan tunteen: kateus. Eihän tämä ole ilmainen lahja ollut, vaan mä olen myös tehnyt hommia asian eteen. Ei ole mukavaa juosta kaatosateessa, kun lenkkarit on täynnä vettä ja hiekkaa, ei ole. Eikä ole mukavaa vetää jumppaa kotinurtsilla ja huomata selän alla koiranläjää. Nou. Vedin myös tänään lenkillä oikein kunnon lipat, syystä, että koirien nenän edestä lähti puppepupulainen ja ne läks. Ja mä remmin perässä kun litran mitta heinikkoon, että suhahti vaan. Tai kun juoksuremmi katkesi koiran päästä, eli semmonen kumiremmi joka venyy ja joustaa (koska koira säntää puppe ristihuulen perään) ja voitteko arvata miltä se tuntu kun se kumiremmi pamahti suoraan vatsaan?? No sattuu aivan järjettömän paljon, tuli kunnon mustelma. Ja koska koiska pääsi karkuun, huutelet sä sitä itku kurkussa siellä helvitin mettätiellä maha mustana. Ei ole kivaa.

Pääsin myös vihdoin sokerinnarkkaamisesta. Mun perisynti, suklaa, missätahansa muodossa, miten paljon tahansa, mihin aikaan tahansa. Koukusta päästy, ei tee mieli. Aivan mahtavaa, eikä tilalle ole tullut mitään! En ois uskonut näkeväni näitä päiviä. Omakehu saattaa haista, mutta keski-ikä (ja Kriisi) ja elämäni kunnossa :)