Nyt se sitten tapahtu.

Tätä mä olen pelännyt ja kun kaikki nää meidän homeseikkailut alkoi, niin kauhulla ajattelin jo silloin, että mitäs jos me ei voida asua kotona. Viikko sitten, kun vihdoinkin kaikki paperityöt, kustannusarviot, virheraportit ja näyteraportit oli tullu ja miehet löydetty tekemään, alotettiin meidän yläkerran purkutyöt. Sieltähän piti purkaa niitä edellisten rakentamia virityksiä, koolaukset ja bitumipaperit ja tietenkin poistaa homeet ja lahovauriot. Lahoa löytyikin enemmän kun odotettiin ja kyllä sieltä aika tavalla nyt hirttä lähtee. Yhdestä nurkasta lähti ihan alakerran puolelle ja jopa ulkoseinä oli lahonnu. Mun vihaa, katkeruutta ja surua ei vähennä se, että meidän remonttimies kertoi, että niitä lahokohtia oli sinne peitelty ja piiloteltu. Suomeksi: myyjät on huomannu ne, ja yrittäny peittää ne ja sitten jättäny kertomatta. No sen verran on vähän enää mitään ylä- ja alakerran välissä että sieltä sitä puu- ja homepölyä sitten tietenkin alakertaan tuli. Toi mun mies on oireillu jo pitkään, ja siitä kun ei ihan tiedä onko se kissanuhaa, vai mitänuhaa. Mulla nous kuume ja korvat vinku ja piippas ja meni lukkoon, päätä särki, henkee ahisti ja voi luoja sitä väsymyksen määrää. Pari-kolme tuntia pihalla niin kaikki helpotti. Ja puol tuntia sisällä niin ne palas. Aika selvää, vai?

No mä olin alkuviikon yövuorossa, ja torstai oli mun tähänastisen elämäni kauhein päivä. En olis uskonu, että käyn niin alhaalla. Nyt ei enää pysty oleen kiva. Ei ole mitään syytä olla kiva. Lääkäri totesi, ettei ole ihmekkään. Ihmisen elämän tärkeimpiä asioita lienee koti, läheiset ja terveys. Tässä ei tuosta kolmikosta paljon jää. 

Mun läheiset. Te pidätte nyt nenää pinnan yläpuolella. Älkää päästäkö irti, koska mä uppoan ilman teitä. Koirat ja pikku-P. Koirat on mukana, ne on mun pienet valontuikut. Perkele on vielä siellä kotona yksin, kun se täytyy rauhottaa kuljetuksen ajaksi ja kaikki kävi niin äkkiä perjantaina, että kissan lääkkeet on vielä lääkärissä. Kissalainen muuttaa huomenna. Kalat ei muuta.

Mun hyvä ystävä autto tän asunnon kanssa. Naapurikylästä löyty tilapäispaikka. Hyvällä tahollakaan sitä ei voisi kodiksi sanoa. Meillä on seinät ja katto, 33 neliöö, keittiö ja veski. Suihkut ja sauna on kellarissa. Silleenhän tässä ei varsinaista vikaa ole, saadaan olla pienen kivikerrostalon kolmannen kerroksen ainoot asukkaat. Meillä on oma sisäänkäynti ja on täällä hiljasta ja rauhallista. Meillä on täällä keittiön pöytä ja tuolit, sänky ja telkku, pari mattoa ja koirien tavaroita. Suht askeettista menoa. Telkkari ei näy. Ja alaovessa lukee: 3 krs. Kerhohuone. Eli me asutaan kerhossa.  Päiväkerho ja yökerho, oikeasti Osuuspankin kerho.

Tulipalo, vesivahinko, lapsuuskodin paskavuodet, käärmeenpurema, luunmurtumat ja kaikki sonta mitä niskaan on jo satanu 30 vuotta, kiitos. Koska ne on tehny musta vahvemman, vihasemman ja vaikeasti nujerrettavan. Pohja on nähtävä, jotta voi mennä ylöspäin.