Onpas ollut hauska syksy. Sanosinko, että ratkiriemukas. Tänään oli tämän syksyn grande finale, en ees viitti toivoa nyt mitään, jos olisi vaan tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin ja pitäis suunsa tukossa toiveitten ja haaveitten suhteen.
Lyhyesti: pari kuukautta ollut mahassa ongelmaa, monenlaista, mutta pääsääntöisesti toiminut aivan liian reippaasti, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ruoka tullut pihalle sellaisena kun se on yläpäästä sissän laitettu.
Monenlaista on tutkittu ja tänään olin tähystyksessä. Eilinen itsenäisyyspäivän vastaanotto oli sattuneista syistä meillä saniteettitiloissa. Tähystystä varten piti toimittaa tyhjennys luonnollisestikin. No, aamulla heräilin jo ennen kuutta ja sama meno jatkui, ihan ohjeiden mukaan. "Pussillinen ulostuslääkettä vesilasiin sekotettuna, niin vatsa tyhjenee juuri sopivasti ennen toimenpidettä." Plus tähän puolen vuorokauden aikana nautitut likipitäen seitsämän litraa nesteitä. Ja ajomatkaa 70 km. Ihan tosi kiva. Olen haaveillut, että lähden ylittämään saharaa, mutta kyllä tämän aamunen oli helvetisti jännempää ja rankempaa. Jäisellä moottoritiellä ilman mahdollisuutta pysähtyä ja hirveä ripuli.
Pääsin perille ehjin nahoin, tärisevänä, nälkäsenä, kylmissään ravinnon puutteesta ja viulunkieleksi jännittyneenä. Räjähdysherkkä yhdistelmä, sanoisinko. Valvonnassa olin hyvissä ajoin ja siellä heti jo kummasteltiin, kun kieltäydyin esilääkkeestä ja kipulääkkeestä. Jopa hoitaja vähän rupesi kinaamaan ja painostamaan, kun se toimenpide on niin.....viereiselle petille tuli potilas, joka oli saanut esilääkkeet, koska edellinen tähystys oli NIIN kauhea, ja mä aattelin jo, että olenkohan mä nyt ihan varma tästä päätöksestäni kumminkaan. Pidin kuitenkin linjani olla selvistä päin, koska autokin oli ja kaikki. Sain jotenkin vähän tylyä kohtelua päätökseni takia. Mut ohjattiin toimenpidehuoneiden eteen ja siinä mä sit olin ja ootin, ja ootin, ja ootin ja aikakin meni, ja oottelin ja kävin neljästi varuiksi vessassa. Vihdoin reilun tunnin odottelun jälkeen pääsin sisälle. Ja mua kyllä jännitti ihan tosi paljon. Mutta eihän se ollutkaan kamalaa, vaikka tähystin jäikin pari-kolme kertaa johkin suolenmutkaan ja mun sisukset päätti olla kippurassa, niin silti. Varsin siedettävä toimenpide ja mikä mahtavinta, aivan mielettömät hoitajat ja lääkäri. Super iso kiitos ja hatunnosto! Tekivät toimenpiteestä vallan ratkiriemukkaan. Lääkäri totesi jossain vaiheessa, kun oli ongelmaa edetä, että älkää naurattako potilasta, kun pöydällä hytkyminen vaikeuttaa hänen töitä, ja heti perään heitti jonkun älyttömän letkautuksen.
Kiitin toki lähtiessäni sydämellisesti. Ja suolikin näytti priimatavaralta. Tulokset tulee sitten myöhemmin.
Liityn nyt siihen outoon joukkioon, jotka kärsii monenlaisista epämääräsistä toiminnallisista vatsavaivoista. Eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Hyväna aikana kaikki hyvin, huonona toiletti kutsuu. Eikä pelkästään se, vaan vatsa toisinaan turpoaa aivan hillittömästi.
Silloin toukokuussa aloitettu ruokavalio on pitänyt edelleen, ja foodmappi oireyhtymän hallitsemiseksi on aika samankaltainen kun mitä jo noudatin. Oikeestaan voi samantien ruveta kokeilemaan uusia ruoka-aineita mitkä sopisi tai ei. Eniten ehkä stressin hoito on se ykkösjuttu kumminkin.
Näin muuten viime viikolla sen paskanheittelijä naisen naapuria. Kysyi, olinko tehnyt jotain, kun tilanne on rauhoittunut heilläpäin. Joo, tuli poliisilta postia, ei ole paskanheittäminen rikos. Ei ainakaan rangaistava rikos, mutta ainakin on jotain tehty. Ei kai sitä mitä vaan voi ihmiset puuhata, vaikka kuinka vituttais. Vai voiko?
