Se on koetuksella, voi kyllä. Tilanne on kehittynyt jo vallan hurjasti, nyt maanantaina alotettiin oikeasti remppa, tai lähinnä puretaan ensin lisää ja sitten korjataan ja sitten rakennetaan. Viis ja puol kuukautta tässä on nyt odoteltu, jos olis ollu viisas, niin ois maalaillu pari (sataa) vuorilautaa jo kesäkuussa, mutta eipä se ollu sillon mielessä. Kävihän se nytkin timpurin isän navetassa.

Ajatella mihin sitä aina joutuu, ja kylliksi ei siis vieläkään ole saatu vaan viime torstaina kun oli se Pirkko-myrsky iltasella niin oli just yötä vasten tulossa kalojen luota ja auto levis kesken matkan. No kivahan se oli koirien kanssa siinä rankkasateessa värjötellä ja odotella kaveria apuun. Fordi sano ihan viimesen yskäsynsä ja sitä sitten hinattiin edestä ja takaa. Kaiken huippu lie se että ne märät koirat lisäs vähän ikkunoihin huurutusta, eikä sieltä autopahasta pilkkopimeessä nähny mihkään. Ihme ettei menty koivikkoon. Tänään hajos puhelin ja poliisien takapenkillä istun selittämässä syyttömyyttäni harva se viikko. 

Ja mitähän vielä? Tiedän että riittäis jo ja yritän tartuttaa tätä karmaa kaikkiin jotka kosketuseteisyydelle uskaltaa. Kerhotilat alkaa tulla jo korvista ja tuntuu siltä että koiratkin reagoi nyt oikeasti kaikkeen tähän. Nellulla on silmän ympäriltä ja nenusta lähteny karvat ja nahka liuskottuu, ja luulenpa että (siis tutkimustyön jälkeen) (ja koska oireet alkoi nyt pari päivää sitten) sille on puhjennu lupus.  Ja tietääpä sitteen lompsan levittelyä tonne lääkärin suuntaan. Jännittää ihan. Kalat on just parantunu pilkkutaudista ja vanha pappa allergiaoireista. Mutta arvatkaas kuka jaksaa? Perkeles, omassa kiukkuliemessä kypsytetty äitin pikku tappajakissa. Siihen voi luottaa kun kiveen, kouristaa vasta tosipaikan tullen.

Ens viikolla päästään tekemään lopullista korvausvaatimusta tai hinnanalennusta, ja sitten taas odotellaan. No sitten jaksaa odotella,kun tietää että pääsee kohta kotiin vaikka miten menis tappeluksi vastapuolen kanssa. Väistämättä tässä on jo tullu mieleen, että onko tällä nyt tosiaan joku tarkotus? Onko mun aikani oppia kärsivälliseksi, suvaitsevaksi muiden virheitä kohtaan ja kenties jopa omiani, opetella malttia ja rauhallisuutta, jotka ei ole ollu ykkösominaisuuksia koskaan. Onko tarkotus että mennään perse edellä puuhun kunnes oppi menee perille vai onko tää kaikki vaan sattumankauppaa ja kohtalon ivaa. Vai mitä? Jos joku tietää, niin voisi vähän vinkata.